Viimeviikolla teimme hallin takapihalle muurin alustan. Aloitimme työn sillä, että kaivoimme maahan montun johon teimme kehikon. Kehikon sisään valoimme sementtiä, ja sementtiin tökittiin tietyille välimatkoille harjateräs tankoja pitämään tulevia harkkoja kiinni.
Sen jälkeen jätimme valun kuivumaan, ja minä rupesin kasamaan takkaa.
Takan kasausta olen nyt ohjeistanut uusille oppilaille koululla, ja myöskin takapihalle olemme tehneet kaksi uutta kiviasennus paikkaa.
maanantai 1. lokakuuta 2012
torstai 6. syyskuuta 2012
tiistai 27. maaliskuuta 2012
Seinäkivi asennuksen purku
Tänään piti purkaa viimesyksyinen seinäkivi asennus, urakkaan meni noin puolituntia.
Tässä muutama kuva koko hässäkästä:
Tässä muutama kuva koko hässäkästä:
perjantai 17. helmikuuta 2012
Pitkästä aikaa
Pitää muistaessa lisäillä tännekkin kuvia ja vähän infoo että mitä sitä on taas tullu tehtyä. Eli siis työn alla on tällä hetkellä kivihaitari. Kivenä käytetään Oulaisten mustaa graniittia.
Ensin sahailin kiven pienemmäksi, jotta sitä olisi helpompi työstää. Tämän jälkeen oli vuorossa kiven kulmien sahaus vähän viistoon, kuten kuvista huomaa. Eipä vielä kovin muistuttanut minkään näköistä soitinta :P. Sen jälkeen homman nimi oli se, että haitarin "palkeet" piti leikata rälläkällä. Nyt kivi alkoi näyttää jo vähän haitarilta, mutta eipä sitä paljon soitella ilman haitarin diskanttipuolta. Se oli vuorossa seuraavaksi. Otin jälleen samaa kiveä kuin tämän vetopelin rungossakin, eli siis Oulaisten mustaa graniittia. Vein kiven siltasahalle, ja sahasin kiven 20mm paksuksi (kivi oli alunperin 30mm paksu).
Nyt olisi siis harmonikan runko sekä diskanttipuoli viittä vaille valmiit. Diskanttipuolen reunat pitäisi leikata loivemmiksi, sekä siihen pitäisi ajaa laserilla näppäinten kuvat. Runkoon pitäisi laseroida bassopuolen näppäimet, nimi sekä koristeita, lahjaksi kun tämä haitari kerran menee :). Ja tottakai vielä on paljon hiomista ja kiillottamista luvassa.
Tässä olisi kuvia tämänhetkisestä tilanteesta, mutta lisäilen kuvia vielä valmiista työstä sitten kun siitä valmis tulee.
Tässä olisi diskanttipuolen palikka sekä muotoonsa sahattu runko.
Näkyy vähän siltasahan terääkin..
Palkeet tehtiin siis rälläkällä.
Rälläköidessä pitää muistaa _aina_ käyttää tarvittavia suojavälineitä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)